astehelsinki.fi / Blogi / Aste / Kokeilukulttuuri – Miksi se on tärkeää ja miten sitä voi ruokkia?

Kokeilukulttuuri – Miksi se on tärkeää ja miten sitä voi ruokkia?

Meille kokeilukulttuuri tarkoittaa kannustavaa ilmapiiriä, jossa uskalletaan jakaa ideoita ja kokeilla niitä matalalla kynnyksellä. Näin tekeminen on tehokkaampaa ja lopputulos parempi. Lue, miten siihen kokeilemiseen kannustetaan Asteella.
Julkaistu , päivitetty
Piirros kahdesta hahmosta, jotka hoitavat puuta, jonka oksilla on vihreitä hehkulamppuja. Vasemmalla oleva hahmo kastelee puuta, ja oikealla oleva hahmo seisoo jakkaralla ja ojentaa kättään yhtä hehkulamppua kohti.

Mitä on kokeilukulttuuri?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mutta mitä jos siinä ajassa olisikin saanut aikaan jo jotain valmista? Tähän kannustetaan kokeilukulttuurilla.

Kokeilukulttuuri (experimental culture) tarkoittaa sitä, että tekemistä ei suunnitella liikaa etukäteen, vaan uutta lähdetään kokeilemaan nopeasti käytännössä. Keskeisessä roolissa on myös kokeilusta saadut opit, joiden avulla tekemistä voidaan kehittää.

Kyse on nimenomaan kulttuurista, tekemisen tavasta. Kokeileminen edellyttää, että päätöksiä on mahdollisuus tehdä nopeasti.

“Uuden kokeileminen vaatii tietynlaista rohkeutta. Usein ei ole varmaa, että lopputulos toimii, ja yksi kokeilijan tärkeimmistä työkaluista on nopea mutta suora palaute. Sen takia on tärkeää, että Asteella ylläpidetään sellaista ympäristöä, jossa kokeilemista rohkaistaan ja tuetaan”, kertoo Asteen tuotevastaava Tony Martin.

Nopeatempoinen tekeminen, eri vaihtoehtojen testaaminen ja tuotosten jatkojalostaminen saadun datan pohjalta on tuttua esimerkiksi ketterästä markkinoinnista (lean marketing).

Kokeilukulttuuri soveltuu kuitenkin kaikenlaisille organisaatioille ja erilaisiin tarpeisiin aina arkipäiväisistä palaverikäytännöistä uusien järjestelmien käyttöönottoon.

Lue myös: Tehokas markkinoinnin prosessi: Tätä se tarkoittaa käytännössä

Mitä hyötyä kokeilukulttuurista on?

Isot muutokset voivat olla pelottavia, mutta toisaalta paikalleen jämähtäminenkään ei tee hyvää. Kokeilu on hyvä kompromissi, jossa tekemistä saadaan liikkeelle, mutta panokset ovat pienet.

Muun muassa tällaisten asioiden takia Asteella halutaan panostaa kokeilukulttuurin ruokkimiseen:

1. Nopea tahti madaltaa rimaa

Joskus tekeminen on lähtee paremmin liikkeelle, kun tarkan suunnittelun sijaan ottaa vain lapion käteen ja alkaa hommiin. Samalla isokin projekti tuntuu jotenkin helpommin lähestyttävältä, kun siihen pääsee nopeasti käsiksi ja ongelmia saa ratkottua sitä mukaa, kun niitä tulee eteen.

2. Testaamalla varmaa tietoa

Liian usein saa itsensä kiinni siitä, että luulee tietävänsä, miten asiat tulevat menemään, vaikka todellisuudessa omille uskomuksille ei ole juurikaan näyttöä. Palavereissa pähkäilyn sijaan asiaa kannattaisi vain kokeilla kevyesti ja sittenhän sen näkee, toimiiko idea vai ei – ja jos ei toimi, niin miksi.

3. Kustannustehokasta tekemistä

Nopeat ja pienimuotoiset kokeilut säästävät ensinnäkin suunnitteluun kuluvaa aikaa. Kun asiaa testataan ensin käytännössä ja muutoksia tehdään saatujen oppien pohjalta, myös tuotannossa säästytään todennäköisesti turhalta työltä.

4. Rohkeus kokeilla uutta kasvaa

Kokeilukulttuurin antia on myös se, että kun uuden testaamiseen kannustetaan, oma mieli on avoimempi muutoksille. Vanhoja toimintatapoja uskalletaan haastaa ja kokeilla myös vähän laatikon ulkopuolelta tulevia ideoita.

Miten kokeilemiseen voi kannustaa?

Tai kysymys voisi olla myös, millaisia esteitä kokeilemisen tiellä usein on? Alla on tärkeimpiä tapoja, miten Asteella poistetaan esteitä tieltä ja kannustetaan kokeilukulttuuriin.

Kaikkien ideat ovat yhtä arvokkaita

Uusi idea voi putkahtaa mieleen kenelle tahansa yllättäen, kun vaikka selaa somea tai juttelee työkaverin kanssa haastavasta projektista. Siksi on tärkeää, että jokainen organisaatiossa tietää, että kaikkien ideoita arvostetaan ja niitä halutaan kuulla.

Suoraviivainen päätöksentekoketju

Jotta nopea ja kevyt kokeileminen onnistuisi, polku idean saamisesta sen testaukseen käytännössä pitäisi olla mahdollisimman lyhyt. Parhaimmillaan ajatuksen saanut henkilö voisi heti saman tien ottaa sen kokeiluun tai ainakin tietäisi heti, keneltä saisi käyttöön siihen tarvittavat resurssit.

Asteella tämä on ratkaistu poikkeuksellisen matalalla organisaatiorakentella, jossa omasta työstään vastuussa olevat tuotevastaavat muodostavat itseohjautuvia asiantuntijatiimejä. Omalle tiimille ja läheisille asiakkaille on matala kynnys ehdottaa muutoksia, ja päätös pystytään tekemään nopeasti yhdessä. Lisäksi tuotevastaava on aina oman työnsä ja asiakkuutensa asiantuntija, jolloin hänellä on paras tieto siitä, mitä konkreettisia kehityskohtia prosessin kaikissa eri työvaiheissa on.

Kokeilukerho – utelias ydintiimi

Jotkut ihmiset ovat luonteeltaan enemmän visionäärejä, teknologiatermein varhaisia omaksujia (early adopters), jotka innostuvat uudesta ja ottavat luonnostaan siitä uteliaina heti selvää. Näiden ihmisten energia kannattaa ottaa hyötykäyttöön!

Perustimme Asteelle tällaisista innostujista koostuvan tiimin, Kokeilukerhon, jonka jäsenet ovat eri osaamisalueiden asiantuntijoita koodauksesta graafiseen suunnitteluun. Kokeilukerhossa jaetaan ajatuksia ja kokemuksia uusista työtavoista ja testaillaan esimerkiksi uusien tekoälytyökalujen hyötyä käytännön työssä.

“Arjen kiireessä uuden testailu ja ideointi jää helposti ajatuksen tasolle: olisi hienoa testailla, mutta nyt ei ehdi. Sen takia meillä on Kokeilukerhossa säännölliset läpikäynnit, jolloin kaikilla on samaan aikaan näistä asioista keskustelemiseen pyhitetty hetki”, tiimissä mukana oleva Tony Martin kertoo.

Kannettava tietokone, jonka näytöllä näkyy Aste-verkkosivuston artikkeli AI-pohjaisesta kuvien skaalauksesta ja tyylimuokkauksesta (Magnific.ai). Tietokoneen tausta on sininen ja vaaleansininen, ja näytöllä näkyvä hakukenttä kysyy 'Etsitkö ideoita?'. Verkkosivun sivupalkissa on valikko liittyen kuvankäsittelyyn ja AI-työkaluihin.
Asteen Kokeilukerho toteutti sisäiseen käyttöön matalan kynnyksen tietopankin, johon kuka tahansa voi helposti lisätä kokeilemisen arvioisia ideoita sekä omia kokemuksiaan jo tehdyistä kokeiluista tai uusista työkaluista.

Oppien jakaminen kaikille

Kokeilukulttuurin ehkä tärkein osuus on se, mitä tapahtuu kokeilun jälkeen. Uusien ideoiden edistäminen on motivoivempaa, kun tietää, että asia ei jää vain siihen yhteen kokeiluun, vaan saatujen oppien avulla voidaan oikeasti muuttaa asioita parempaan suuntaan. Lisäksi jokaisen ei tarvitse tehdä samoja virheitä, kun yksi jakaa oman kokeilunsa opit kaikkien nähtäväksi.

Asteen Kokeilukerho loi ensitöikseen yrityksemme sisäiseen käyttöön palvelun, johon kuka tahansa voi helposti lisätä kokeilemisen arvoisia ideoita sekä omia kokemuksiaan jo tehdyistä kokeiluista. Avainsanojen ja haun avulla palvelusta on helppo löytää juuri omaan ideaan tai ongelmaan liittyviä ratkaisuja ja saada inspiraatiota muiden opeista.

Lisäksi Asteen asiantuntijat käyvät aktiivista keskustelua päivittäin esimerkiksi Slackissä, jossa eri aiheiden ympärille on luotu omia kanavia. Siellä on matala kynnys jakaa inspiraatiota ja vinkkejä tai kysyä apuja johonkin tiettyyn ongelmaan.

Teksti: Maija Vaara, Aste Helsinki

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko keskustelemaan lisää tai laajentamaan yhteistyötämme? Kaikki yhteystiedot löydät Ota yhteyttä -sivuilta.

Myynti ja asiakkuudet Tuomas Miettinen 040 546 1131 LinkedIn
Lisää aiheista

Asiantuntijat

Tony Martin
Maija Vaara
Jaa artikkeli
Liity edelläkävijöiden joukkoon ja tilaa Asteen uutiskirje. Jaamme kanssasi osaamistamme sekä markkinoinnin ja median tuoreimpia trendejä.