astehelsinki.fi / Blogi / Aste / Harjoittelijasta tuotevastaavaksi – Tällaista on harjoittelu Asteella

Harjoittelijasta tuotevastaavaksi – Tällaista on harjoittelu Asteella

Asteella harjoittelu antaa mahdollisuuden kokea työn tekoa monipuolisesti yhdessä rentojen työkavereiden kanssa. Lue, millaista Asteella harjoittelu on sekä astelaisten omia kokemuksia meillä harjoittelusta.
Julkaistu , päivitetty
Yksinkertainen kaksivärinen tussipiirros, jossa kolme henkilöä nousee viivadiagrammin palkkeja portaita ylöspäin.

Asteella harjoittelija pääsee kokemaan ja oppimaan yhteisöllisessä työympäristössä, jossa tehdään töitä rennolla meiningillä. Monipuolisen oppimiskokemuksen tueksi kaupan päälle saa mukavat työtoverit, joilta saa neuvoa ja apua aina silloin kun tarvitsee.

Asteella harjoittelu tarkoittaa sitä, että pääsee mukaan oikeisiin töihin ja näkemään oman kädenjäljen erilaisten projektien parissa.

”Esimerkiksi yksi viime syksynä ollut harjoittelija kertoi, kuinka hienoa oli kävellä erään myymälän sisään ja nähdä siellä hänen itsensä tekemiään materiaaleja”, Asteen Eva Liukkonen kertoo.

Harjoittelu voidaan suorittaa osaksi omia opintoja, mutta harjoittelijaksi voi myös hakea työkokemuksen kasvattaminen mielessä. Asteella harjoittelu sopii erityisesti sinulle, joka etsit harjoittelupaikkaa designin, sisällöntuotannon, markkinoinnin tai teknologian parista. Lue lisää, mitä kaikkea Asteella teemme.

Useimmiten harjoittelun suorittaneille tarjotaan mahdollisuutta myös jatkaa Asteella esimerkiksi kesätyön parissa. Parhaimmassa tapauksessa harjoittelu voi poikia kokoaikaisen työpaikan Asteelta.

Tutustu alta muutamaan astelaiseen, jotka aloittivat uransa meillä harjoittelijoina ja ovat tällä hetkellä töissä kokoaikaisina tuotevastaavina.

”Yrityksen monipuolisuus kiehtoi”

Maija Tuominen, tuotevastaava

Maija harrasti jo nuorena kuvataiteita ja kirjoittamista. Kiinnostuksen kohteet vahvistivat ajatusta siitä, että hän haluaisi tehdä tulevaisuudessa työkseen jotain luovaa. Lopulta opinnot medialukiossa johdattivat välivuoden jälkeen opiskelemaan graafista suunnittelua.

Maija tunsi Asteen entuudestaan tuttavansa kautta ja päätti hakea harjoittelupaikkaa heti ensimmäisenä opiskeluvuotenaan. Harjoittelu piti sisällään lehtituotantoa, kuvankäsittelyä sekä kirjojen taittamista.

”Harjoittelujakson jälkeen jäi olo, että haluaisin Asteelle töihin, koska yrityksen monipuolisuus kiehtoi. Ison vaikutuksen tekivät myös rento yrityskulttuuri sekä ihanat ihmiset, jotka olivat aina valmiita auttamaan vasta-alkajaa.”

Maija suoritti myös toisen harjoittelunsa Asteella ja teki lisäksi töitä iltaisin opintojensa ohella.

Kun opinnot olivat valmiina, Maija sai onnekseen jatkaa töitä Asteella. Aluksi työ oli kuvankäsittelyä aikakauslehtiin ja lehti-ilmoitusten tekemistä, mutta pian nälkä alkoi kasvaa syödessä.

”Innokkuus ja ahkeruus veivät eteenpäin, ja pääsin kokeilemaan monenlaista löytääkseni oman paikkani.”

Muutaman vuoden Maija toimi graafikkona kirjakaupalle, tuotti kampanjamateriaalia ja mediatalojen suoramarkkinointia. Myöhemmin työ painottui enemmän digiin: uutiskirje-, banneri- ja somemateriaalien luomista sekä niiden trafikointia.

Tällä hetkellä Maija toimii Asteella tiimivastaavana ja AD:na ravintoloiden ja hotellien markkinoinnin parissa.

”Materiaaleja tuotetaan vajaalle sadalle eri brändille monikanavaisesti, suunnittelusta lopputuotteeksi asti, eli jokainen työpäivä on erilainen. Vauhti on välillä toki päätähuimaava, mutta tykkään tästä suunnattomasti!”

Tiivis yhteistyö asiakkaiden ja kollegoiden kanssa on Maijalle hänen työssään puoli ruokaa sisällöntuotannon rinnalla.

”Muutoksessa on pysyttävä mukana, ja kun me astelaiset lyödään asiantuntijapäät yhteen kumppaneiden kanssa, syntyy onnistumisia!”

Asteen tuotevastaava Maija Tuominen Lontoossa 2024.
Asteen Maija Tuominen toimii tällä hetkellä tiimivastaavana sekä AD:na markkinoinnin parissa.

”Tuotevastaava-malli herätti kiinnostuksen”

Rene Hilli, tuotevastaava

Tietojenkäsittelyä opiskeleva Rene kuuli Asteesta ensimmäisen kerran äidiltään. Kiinnostus Astetta kohtaan heräsi Asteen tuotevastaava-mallin ansiosta. Harjoittelupaikka aukesi, ja Rene aloitti Asteella harjoittelun kesäkuun 2023 alussa.

Rene Hilli

Ensimmäinen harjoitteluviikko kului lähinnä toimistoon ja ihmisiin sekä uuteen työkoneeseen tutustuessa. Varsinaiseksi ensimmäiseksi harjoittelutehtäväkseen Rene sai Google Analytics -raportin kehittämisen. Vaikka Renellä ei ollut Analyticsista juurikaan kokemusta, hän luotti omaan oppimiskykyynsä.

”Onnekseni sain myös tarvittaessa tukea työtovereiltani. Kaikki olivat aina valmiina auttamaan tarpeen tullen”, Rene kertoo.

Analytics-raportin kehittämisen jälkeen Renen harjoitteluun kuului Asteen verkkosivujen parantamista sekä niiden siirtämistä uudelle palvelimelle. Nämä antoivat hyvää kokemusta Renelle mm. WordPressin sekä WP-Engine-palvelun käytöstä.

Myöhemmin tiimiin liittyi uusi jäsen, joka oli Ukrainasta kotoisin, mikä painotti englannin kielen käyttöä entisestään Renen sekä tiimiläisten työssä. Rene sai tehtäväkseen uuden henkilön perehdyttämisen sivustojen kehittämiseen.

”Se paransi myös omaa osaamistani, kun asioita kerrattiin ja tuli vastaan ongelmia, joita itselleni ei ollut vielä edes tullut vastaan.”

Renen loppuharjoittelu kului suurimmaksi osaksi Asteen sivustojen siirtoja tehdessä, mutta mukaan mahtui myös muita kehitystöitä sekä Google Analyticsiin liittyviä tehtäviä. Harjoittelun päättyessä viime lokakuussa Renelle tarjottiin Asteelta vakituista työpaikkaa, jonka Rene otti mielellään vastaan.

Tällä hetkellä Rene työskentelee kehittäjänä tiimissä, jossa luodaan, ylläpidetään ja kehitetään verkkosivuja Asteen asiakkaille. Lisäksi Rene kuuluu Kokeilukerhoon, jonka tarkoitus on tutkia ja selvittää uusia mahdollisuuksia kokeilemisen kautta.

”Kokeilukerhon tarkoitus on lisäksi innostaa kaikkia astelaisia kokeilemaan ja innovoimaan”, Rene sanoo.

Kiinnostuitko? Hae harjoittelijaksi Asteelle avoimella hakemuksella.

Teksti: Tiia Antti-Roiko ja Maija Vaara, Aste Helsinki

Ota yhteyttä

Kiinnostuitko keskustelemaan lisää tai laajentamaan yhteistyötämme? Kaikki yhteystiedot löydät Ota yhteyttä -sivuilta.

Kiinnostaako työmahdollisuudet Asteella? Meille ei ole merkitystä taustallasi tai sillä, oletko keltanokka vai pitkän linjan osaaja. Katso avoimet työpaikat ja lue lisää työkulttuuristamme.

Liiketoimintavastaava
Markkinointi
Eva Liukkonen 040 808 6368 LinkedIn
Lisää aiheista

Asiantuntijat

Maija Tuominen
Rene Hilli
Eva Liukkonen
Jaa artikkeli
Liity edelläkävijöiden joukkoon ja tilaa Asteen uutiskirje. Jaamme kanssasi osaamistamme sekä markkinoinnin ja median tuoreimpia trendejä.